Lastensuojelulain mukaisten itsenäistymisvarojen tarkoituksena on tukea lapsen tai nuoren itsenäistymistä kodin ulkopuolisen sijoituksen jälkeen. Sijoitetun lapsen oikeus itsenäistymisvaroihin ei kuitenkaan aina toteudu täysimittaisesti ja eduskunnan apulaisoikeusasiamies on jälleen antanut ratkaisuja koskien laiminlyöntejä itsenäistymisvarojen kerryttämisessä. Uutta on, että nyt apulaisoikeusasiamies esittää myös lainsäädännön täsmentämistä tilanteen korjaamiseksi. Mistä tarkalleen on kyse ja miten puutteita lainsäädännössä voisi korjata?

Velvollisuus kerryttää itsenäistymisvaroja on selvä

Sijoitetun lapsen lähtökohdat itsenäiseen elämään voivat erota merkittävästi muista nuorista. Sijoituksen aikana kertyvät itsenäistymisvarat tuovat taloudellista turvaa aikuistumisen tueksi ja niillä edistetään sijoitettujen lasten yhdenvertaisuutta muihin nuoriin nähden. Velvollisuudesta kerryttää itsenäistymisvaroja kodin ulkopuolelle sijoitetulle lapselle säädetään lastensuojelulain 77 §:ssä. Säännöksen sanamuoto on ehdoton: itsenäistymisvaroja on varattava määrä, joka vastaa vähintään 40 prosenttia lapsen tuloista, korvauksista tai saamisista. Vanha lastensuojelulaki ja lastensuojeluasetus vuodelta 1983 sisälsivät täysin vastaavan velvollisuuden, vain prosenttimäärässä oli eroa. Nykyisen lastensuojelulain esityöt (HE 252/2006 vp, s. 189) korostavat, että kunnan on aina varattava lapsen tai nuoren itsenäistymistä varten tarpeellinen määrä varoja.

Itsenäistymisvarojen kerryttäminen ei siis ole harkinnanvarainen asia, vaan lapsen sijoittaneen viranomaisen lakisääteinen velvoite. Käytännössä itsenäistymisvarojen kerryttäminen edellyttää sitä, että asiakkaalle tehdään asiakasmaksulain nojalla niin kutsuttu perintäpäätös, jolla viranomainen perii lapsen tulot, korvaukset tai saamiset, ja varaa niistä osan itsenäistymisvaroiksi. Tyypillisesti perittäviä ja itsenäistymisvaroja kerryttäviä lapsen tuloja ovat vanhemman maksama elatusapu tai Kelan maksama elatustuki, opintoetuudet ja lapsen saama eläke.

Mikä on viranomaisen velvoite toimia, jotta lapselle voidaan kerryttää itsenäistymisvaroja?

Jos lapsen tulojen, korvausten tai saamisten perintä toteutetaan, mutta itsenäistymisvaroja ei kerrytetä niistä, viranomaisen laiminlyönti on varsin selvä. Näissä tilanteissa lapselle koituneen taloudellisen menetyksen määrä saattaa olla jälkikäteisesti arvioitavissa varsin luotettavasti. Vaikeampia ongelmatilanteita syntyy, kun lapsella ei olekaan tuloja, korvauksia tai saamisia, joista itsenäistymisvaroja voisi ryhtyä kerryttämään.

Tyypillistä on, että lapselle ei ole vahvistettu lainkaan elatusapua, jolloin elatusavusta tai sen sijaan maksettavasta elatustuesta ei pystytä kerryttämään itsenäistymisvaroja. Lainsäädännön ja laillisuusvalvontakäytännön perusteella epäselvää on ollut, mikä on viranomaisen toimintavelvollisuus näissä tilanteissa. Pitääkö lastensuojelun ryhtyä toimenpiteisiin, jotta sijoitetulle lapselle kuuluvia tuloja ja saamisia saadaan hankittua itsenäistymisvarojen kerryttämiseksi? Miten ripeää toimintaa edellytetään ja keneltä?

Laillisuusvalvontakäytännössä on keskitytty arvioimaan lapsen sijoittaneen viranomaisen menettelyä vuodesta 2009 lähtien, sillä elatustukilaki muuttui 1.4.2009 niin, että mahdolliseksi tuli maksaa elatustukea kunnan sosiaalihuollon toimielimelle. Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisuissa on katsottu, että ainakin tämän lakimuutoksen voimaantulon jälkeen lapsen sijoittaneen viranomaisen on tullut ottaa huomioon itsenäistymisvarojen turvaamiseen liittyvä lapsen etu. Viranomaisen pitäisi pyrkiä aktiivisin toimin elatusavun vahvistamiseen, ellei sitä ole aiemmin vahvistettu ja ellei erityisiä vastasyitä ole.

Puuttuvaa lainsäädäntöä paikkaavat laillisuusvalvojien kannanotot

Ratkaisu AOA 26.6.2019 dnro 695/2018 käsitteli tapausta, jossa kantelun tehnyt nuori oli ollut huostaanotettuna 2005 alkaen. Itsenäistymisvaroja ryhdyttiin kuitenkin kerryttämään vasta 2016 alkaen ja yli kaksi vuotta sen jälkeen, kun aktiiviset toimenpiteet oli aloitettu asian edistämiseksi. Varoja ehti kertyä noin vuoden ajan ennen kuin kantelijasta tuli täysi-ikäinen vuonna 2017. Apulaisoikeusasiamies katsoi, että vuoden 2009 elatustukilain muutosten jälkeen viranomaisella on ollut velvoite pyrkiä aktiivisin toimin elatusavun vahvistamiseen, ellei sitä ole aiemmin vahvistettu ja ellei erityisiä vastasyitä ole. Itsenäisyysvarojen asianmukainen kerryttäminen oli laiminlyöty ja viranomaisen menettely oli lainvastaista ja moitittavaa. Tästä ja muista perusoikeuksien loukkauksista apulaisoikeusasiamies esitti hyvitystä.

Seuraava aihepiiriin liittyvä ratkaisu AOA 12.5.2021 dnro 2723/2020 koski tapausta, jossa kantelijalle ei ollut kertynyt lainkaan itsenäistymisvaroja vuonna 2009 alkaneen sijoituksen ajalta. Apulaisoikeusasiamies totesi tässäkin tapauksessa, että elatustukilain muutosten jälkeen viranomaisella on ollut velvoite toimia elatusavun vahvistamiseksi lapselle itsenäistymisvarojen kerryttämistä varten. Kuitenkin ”vallinneen vakiintumattoman laintulkinnan vuoksi” viranomaisissa ei menetelty lainvastaisesti, vaikka kantelijan vanhemmille ei vahvistettu elatusapuja eikä kantelijalle ollut kerrytetty itsenäistymisvaroja. Itsenäistymisvarojen kerryttämiseen liittyen AOA kiinnitti viranomaisen huomiota ratkaisussa lausumaansa. Kaupungin laiminlyöntiin elatusavun vahvistamisessa on suhtauduttu siis eri tavoin verrattuna edeltävään ratkaisuun AOA 26.6.2019 dnro 695/2018, jossa linjattiin samankaltaisen ajanjakson ja olosuhteiden kohdalla, että kaupunki oli toiminut lainvastaisesti, moitittavasti ja lapsen perusoikeuksia loukaten.

Tuoreempi tapaus AOA 3.6.2026 dnro 240/2025 koskee pääasiassa hyvinvointialueen menettelyä itsenäistymisvara-asiassa. Apulaisoikeusasiamies katsoi hyvinvointialueen toimineen lapsen edun vastaisesti, kun se ei ollut huolehtinut elatusapuasian loppuun saattamisesta, vaikka viranomainen oli ollut tietoinen velvoitteestaan toimia sen edistämiseksi. Kantelijalle ei ollut kertynyt itsenäistymisvaroja lainkaan ja arvioitu taloudellinen menetys oli useita tuhansia euroja. Apulaisoikeusasiamies saattoi käsityksensä hyvinvointialueen tietoon.

Toinen vastikään julkaistu ratkaisu AOA 3.6.2026 dnro 6197/2025 käsitteli tapausta, jossa isyyden selvittämisprosessin viiveet vaikuttivat itsenäistymisvarojen kertymiseen. Apulaisoikeusasiamies piti ensisijaisena lastenvalvojan vastuuta edistää isyyden selvittämistä ripeästi, mutta myös lastensuojelun tehtävänä on ollut huolehtia asianmukaisesti kantelijan itsenäistymisvarojen kertymisestä. Apulaisoikeusasiamies totesi, että todennäköisesti lastenvalvojan ja lastensuojelun tiiviimmällä yhteistyöllä isyys olisi voitu todeta ja vahvistaa aikaisemmin. Näin olisi voitu edetä ripeämmin myös itsenäistymisvarojen kerryttämiseen kantelijalle maksettavaksi tulleesta lapseneläkkeestä. Kantelun kohteena olleet tapahtumat sijoittuivat aikaan ennen lastensuojelun järjestämisvastuun siirtoa hyvinvointialueille, eikä ratkaisussa suoraan lausuttu kunnan toiminnan lainvastaisuudesta.

Tulkinnat viranomaisten velvollisuuksista ovat laillisuusvalvontakäytännön varassa

Tällä hetkellä lastensuojelulaista ja asiakasmaksulaista ei ilmene nimenomaista velvoitetta viranomaiselle ryhtyä toimenpiteisiin, jotta lapselle kuuluvia tuloja ja saamisia saadaan hankittua itsenäistymisvarojen kerryttämiseksi. Tulkinnat viranomaisten velvollisuuksista ovat edellä mainitun laillisuusvalvontakäytännön varassa. Lähtökohtana on pidettävä sitä, että viranomaisten tulisi olla selvillä niin lainsäädännöstä kuin sen tulkinnoista, ja laillisuusvalvontakäytäntö tulisi huomioida toiminnassa asianmukaisella tavalla. Ylimmän laillisuusvalvojan kannat ovat kuitenkin olleet vaihtelevia sen suhteen, miten vakavana viranomaisten laiminlyöntejä on pidetty, kun toimenpiteisiin lapsen tulojen ja saamisten hankkimiseksi sekä itsenäistymisvarojen kerryttämiseksi ei ole ryhdytty tai ne ovat viivästyneet.

Apulaisoikeusasiamies on 8.6.2026 tehnyt esityksen EOAK/3212/2026 lainsäädännön täsmentämiseksi, jotta sijaishuollossa olevien lasten oikeus itsenäistymisvaroihin toteutuisi myös käytännössä ja lasten yhdenvertainen kohtelu turvattaisiin. Laillisuusvalvojien havainnot osoittavat, että kyseessä on yksittäistapauksia laajempi ilmiö ja puute sijoitettujen lasten oikeuksien toteutumisessa. Lakimuutos voikin olla perusteltu sen korostamiseksi, että osana lapsen edun turvaamista lastensuojeluviranomaisen pitää ryhtyä ripeästi toimenpiteisiin, joita kulloinkin vaaditaan itsenäistymisvaroja kerryttävien lapsen tulojen, korvausten tai saamisten hankkimiseksi.

Tällaisista velvoitteista säädettäessä tulisi kuitenkin huomioida, millaisia resursseja ja erityistä oikeudellista ja muuta asiantuntemusta muun muassa elatus-, vanhemmuus- ja edunvalvontaprosessit käräjäoikeudessa edellyttävät onnistuakseen. Tilanteet, joissa itsenäistymisvarat ovat jääneet kerryttämättä, ovat muutenkin kirjavia ja syitä prosessien viivästymiselle on monia. Ne ovat osittain kiinni menettelystä viranomaisessa, jossa tulisi huolehtia lastensuojelun ja perheoikeudellisten palvelujen sujuvasta yhteistyöstä ja työntekijöiden hallinnollis-juridisesta osaamisesta. Toisaalta itsenäistymisvarojen kerryttämiseen tähtäävissä prosesseissa on sellaisia muuttujia, jotka eivät ole lastensuojelun tai edes hyvinvointialueen käsissä. Usein vastaan tulee tilanteita, joissa esimerkiksi prosessi elatusavun vahvistamiseksi on vietävä lopulta tuomioistuimeen, jossa käsittely ottaa oman aikansa. Itsenäistymisvarojen kerryttäminen takautuvasti on mahdollista vain rajallisesti.

Nähdäkseni nykytilanne ei ratkea pelkästään sillä, että lastensuojelulakiin lisätään lapsen sijoittanutta hyvinvointialuetta velvoittava säännös. Yksi potentiaalinen lisätarkastelun paikka olisi hyvinvointialueen kanneoikeutta koskeva sääntely elatusapuasioissa. Tällä hetkellä hyvinvointialueella ei ole oikeutta nostaa elatuskannetta, ellei käsillä ole elatuslain 13 a §:n mukainen erityistilanne, jossa lapsi on vaarassa jäädä ilman elatusta tai ennestään vahvistettu elatusapu on riittämätön. On tulkinnanvarainen kysymys, onko huostaanotettu ja hyvinvointialueen sijoittama lapsi vaarassa jäädä ilman elatusta. Jos näin ei ole, joissakin tapauksissa lapselle on ensin haettava edunvalvojan sijaista, ja vasta hän voi nostaa elatusapukanteen. Jos asianosaiset ovat passiivisia tai vastustavat toimenpiteitä, itsenäistymisvarojen kerryttämiseen tähtäävä prosessi viivästyy entisestään. Sitä olisi syytä selvittää, onko hyvinvointialueen kanneoikeuden nykyinen rajaus perusteltu kodin ulkopuolisiin sijoituksiin ja itsenäistymisvaroihin kytkeytyvät poikkeustilanteet huomioiden. THL:n mukaan vuonna 2025 huostaanotettuna oli noin 11 500 lasta, eli itsenäistymisvara-asia koskettaa varsin suurta lapsimäärää.

Sijoitetun lapsen perusoikeuksien ja taloudellisen aseman kannalta olennaisten velvoitteiden määrittelyn ei tulisi jäädä laillisuusvalvontakäytännön tasolle. Puutteet lainsäädännössä on saatettu sosiaali- ja terveysministeriön tietoon jo vuonna 2019, kun ensimmäinen aihepiiriin liittyvä apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu annettiin. Silti vastikään lausuntokierroksella ollut hallituksen esityksen luonnos lastensuojelulain kokonaisuudistuksesta ei sisällä muutoksia itsenäistymisvaroja koskevaan lastensuojelulain 77 §:ään. Kun lainsäädännössä havaitaan puutteita, jotka vaarantavat lapsen oikeuksien toteutumista, julkisella vallalla on perustuslaillinen velvoite ryhtyä tehokkaisiin toimiin niiden korjaamiseksi. Nähtäväksi jää, täydennetäänkö lakiluonnosta apulaisoikeusasiamiehen esityksen pohjalta ennen kuin sen on tarkoitus edetä eduskuntaan syyskuussa 2026.