Lastensuojelulain uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa on muutettu erityisesti sijaishuollon sääntelyä. Kasvatuksellisia rajoja ja rajoitustoimenpiteitä kodin ulkopuolisissa sijoituksissa koskevat lastensuojelulain muutokset tulevat voimaan 1.10.2026. Hallituksen esityksen HE 149/2025 vp eduskunnassa kesti pitkään ja pykälien sisältöihin tuli paljon muutoksia. Mitä uusi kasvatuksellisia rajoja koskeva lastensuojelulain säännös pitää sisällään? Mitä muutokset tarkoittavat avohuollon sijoituksessa tai perhehoidossa olevien lasten kannalta? Entä auttaako uusi sääntely selkiyttämään rajavetoa tavanomaisen kasvatuksen ja lapsen perusoikeuksiin puuttumisen välillä?

Uudistettu lastensuojelulain 4 a § korostaa kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten oikeuksia

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten oikeutta tasapainoiseen kehitykseen ja suojeluun vahvistetaan kokonaan uudistetussa lastensuojelulain 4 a §:ssä. Muutoksen tavoitteena on korostaa lastensuojelun velvollisuutta huolehtia kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten huolenpidosta, suojelusta ja oikeuksista, sillä he ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Samalla pyritään ratkaisemaan käytännössä pitkään tunnistettu ongelma: mikä kuuluu tavanomaiseen kasvatukseen ja mikä taas on lapsen perusoikeuksiin puuttuva rajoitustoimenpide?

Lastensuojelulain 4 a §:ssä kodin ulkopuoliset sijoitukset tarkoittavat avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon tehtyjä sijoituksia eli kiireellisiä sijoituksia ja huostaanottoa. Lapsi voi olla sijoitettuna kodin ulkopuolelle perhehoitoon, laitoshuoltoon tai muuhun lapsen tarpeiden edellyttämään sijoituspaikkaan. Näissä kaikissa sijoituspaikoissa voidaan siis asettaa säännöksen puitteissa tavanomaiseen kasvatukseen kuuluvia rajoja. Sote-valiokunnan tarkennuksen mukaan avohuollon osalta lastensuojelulain 4 a § soveltuu kuitenkin vain, kun lapsi sijoitetaan avohuollon tukitoimena yksin. Vanhemman kanssa sijoitettaessa vanhemmat nimittäin vastaavat edelleen itse lapsensa kasvattamisesta ja rajoista.

Sijoitetun lapsen huolenpito, kehitys ja hyvinvointi on turvattava

Jatkossa lastensuojelulain 4 a §:n 1 momentti korostaa lastensuojelun velvollisuutta huolehtia kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten huolenpidosta, suojelusta ja oikeuksista. Lapselle on turvattava lapsenhuoltolain mukaisesti hyvä hoito ja kasvatus, ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito sekä oikeus tasapainoiseen kehitykseen ja hyvinvointiin. Lapsen huoltoon kuuluu jokapäiväisistä arkielämään kuuluvista ja usein toistuvista asioista huolehtiminen, kuten lapsen riittävä lepo, ravinto, koulunkäynti ja hyvinvointi. Näiden turvaaminen on sijoitetusta lapsesta huolehtivien aikuisten tehtävä.

Lisäksi lastensuojelulain 4 a §:n 1 momentti vaatii, että erityisesti on kiinnitettävä huomiota toimiin, joilla suojellaan lapsen psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä tuetaan sosiaalista kehitystä. Sitä, mitä nämä toimet tarkalleen voivat olla, ei konkretisoida lain tasolla. Hallituksen esityksessä mainitaan, että keinoja voivat esimerkiksi olla kotiintulo- tai nukkumaanmenoaikojen asettaminen. Lisäksi hallituksen esityksessä mainitaan lapsen unirytmin turvaaminen sitä haittaavien esineiden tilapäisellä poisottamisella sekä sosiaalisen median käytön tai muun sähköisen viestinnän kohtuullinen rajaaminen, mikäli lapsi toiminnallaan haittaa psyykkistä tai fyysistä hyvinvointiaan tai vaarantaa sosiaalista kehitystään. Tämän kirjauksen merkitykseen palaan lisää jäljempänä.

Lapselle voi asettaa ikä- ja kehitystason mukaisia rajoja

Hallituksen esityksessä on nostettu esiin nykytilan ongelmana se, että perhehoitoon sijoitetuille lapsille ei pystytä tai uskalleta asettaa ikätasoisia rajoja, ja laitoshuoltoon sijoitetuille lapsille tehdään usein rajoituspäätöksiä sellaisissa tilanteissa, jotka eivät ole lastensuojelulain 11 luvun tarkoittamia rajoituksia. Tätä tilannetta selkeyttämään on nyt kirjattu lastensuojelulain 4 a §:n 2 momenttiin, että lapsen tasapainoisen kehityksen ja suojelun toteuttamiseksi lapselle voidaan asettaa ikä- ja kehitystason mukaisia rajoja, vastaavalla tavalla kuin vanhemmat voivat asettaa rajoja lapsen tavanomaisessa kasvatustarkoituksessa. Lapseen voidaan myös fyysisesti koskea tavanomaisessa suojelu- ja kasvatustarkoituksessa, jos se on lapsen edun turvaamiseksi välttämätöntä.

Hallituksen esityksen mukaan kasvatukseen kuuluvia rajoja voidaan verrata siihen, mikä on yleisesti hyväksyttyä, lapsen ikä- ja kehitystasoon suhteutettua tavanomaista kasvatusta. Kasvatus on aikaan sidottu ja määrittely muuttuu esimerkiksi tutkimustiedon tai lainsäädännön muutosten myötä. Kasvatuksellisia rajoja voidaan myös tarkastella suhteessa siihen, mikä tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä ja hyvinvointia. Kasvatuksellisten rajojen pitää huomioida lapsen ikä- ja kehitystaso sekä yksilölliset taustat, tarpeet ja olosuhteet. Esimerkiksi lapsen uskonto, vakaumus tai kulttuuritausta voivat vaikuttaa siihen, millaisia kasvatukseen sisältyviä rajoja kyseiselle lapselle voidaan asettaa kodin ulkopuolisessa sijoituksessa.

Kasvatukselliset rajat ovat turvallisia ja ennakoitavissa olevia, lapsen toimintaa ohjaavia ja määritteleviä rajoja sekä yksilöllisiä ja yhteisöllisiä toimintaperiaatteita ja sääntöjä. Selvää on, että hoito, kasvatus, valvonta ja huolenpito eivät saa olla lasta alistavia tai muulla tavoin hänen ihmisarvoaan loukkaavia. Ne eivät saa sisältää lastensuojelulain 11 luvussa tarkoitettuja rajoituksia. Kasvatuksellisen rajaamisen intensiteetti, kesto ja tarkoitus ei voi vastata lastensuojelulain rajoitustoimia. Rajat eivät saa olla mielivaltaisia eivätkä esimerkiksi ryhmärangaistukset ole hyväksyttäviä. Hyvään lasta yksilönä kunnioittavaan kasvatukseen luettavien sääntöjen ja asetettavien rajojen tulee olla oikeassa suhteessa niiden tavoitteeseen.

Kasvatuksellisista käytännöistä ja rajoista pitää keskustella avoimesti

Lastensuojelulain uudistettu 4 a § edellyttää erikseen, että rajoista tulee ensisijaisesti keskustella lapsen kanssa ja lapsen mielipide tulee selvittää lastensuojelulain mukaisesti. Lisäksi kun lapselle laaditaan asiakassuunnitelmaa, lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän pitää keskustella suunnitelman tekemiseen osallisten kanssa menettelytavoista, kasvatusperiaatteista sekä säännöistä ja käytännöistä, joilla lapsen hoitoa, kasvatusta, valvontaa ja huolenpitoa toteutetaan.

Uudet säännökset lapsen mielipiteen selvittämisestä ja kasvatuskäytännöistä keskustelemisesta korostavat lapsen osallisuuden turvaamista. Niillä pyritään edistämään myös sitä, että kasvatukselliset ratkaisut olisivat ennakoitavia ja turvallisia sekä lapsen että hänen arjestaan vastaavien aikuisten näkökulmasta. Tavoitteena tulisi olla, että kaikilla osapuolilla on mahdollisimman yhdenmukainen käsitys kasvatuksellisista käytännöistä ja niiden merkityksestä turvallisen arjen toteuttamisessa. Näin varmistetaan lapsen johdonmukaisen kasvatuksen toteutumista. Avoimen keskustelun kautta saadaan tietoon mahdolliset eriävät näkemykset sosiaalityöntekijän, lapsen, vanhempien ja sijoituspaikan välillä, jolloin niitä pystytään myös ratkomaan. Keskustelulla asiakassuunnitelman laatimisen yhteydessä (ja muulloinkin) ennaltaehkäistään lapsen mahdollista mielivaltaista kohtelua ja vahvistetaan ennakollista valvontaa.

Asiakassuunnitelmaan voidaan kirjata kasvatuksellisia toimia, joilla pyritään tukemaan lapsen tasapainoista kehitystä ja lapsen erityistä suojelua. Samalla pitää muistaa, että jos lapseen olisi välttämätöntä kohdistaa lastensuojelulain 11 luvun mukaisia rajoitustoimia, on aina huomioitava näiden rajoitusten soveltamisala, käytön edellytykset ja lain mukainen päätöksentekomenettely.

Sosiaalityöntekijän valvontavastuu korostuu

Uudistettu lastensuojelulain 4 a § asettaa lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tehtäväksi valvoa sijoituspaikan kasvatuskäytäntöjä osana lapsen edun toteutumista sijoituksen aikana. Kyseessä ei varsinaisesti ole uusi velvollisuus, mutta kirjaus lakiin on erityisen tärkeä nyt, kun kasvatuksellisten käytäntöjen sääntelyllä on avarrettu toimivaltuuksia avohuollon ja perhehoidon osalta. Vastuu lapsen edun turvaamisesta kattaa sen, että lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä pyrkii varmistamaan, että sijoituspaikassa lapselle yksilöllisesti asetetut rajat vastaavat hyväksyttäviä tavanomaisen kasvatuksen käytäntöjä.

Hallituksen esityksessä yhtenä uudistuksen riskinä nähdään mahdolliset ylilyönnit ja ulkopuolisen valvonnan riittämättömyys etenkin perhehoidossa. Lastensuojelulain 4 a §:n soveltaminen tarkoitetulla tavalla edellyttää perhehoitajien ja lastensuojelulaitoshenkilöstön koulutusta ja vahvaa toimeenpanon tukea. Asiakasuunnitelman laatimisen ja sosiaalityöntekijän johdolla toteutuvan kasvatuskäytäntöjä koskevan keskustelun merkitys painottuvat juuri perhehoidossa ja avohuollon sijoituksissa, sillä niissä ei välttämättä tule laadittavaksi erillistä hoito- ja kasvatussuunnitelmaa eikä lastensuojelulain 61 b §:n mukaista hyvää kohtelua koskevaa suunnitelmaa.

Selkiytyykö oikeustila?

Lastensuojelulain 4 a §:n muutosten yhtenä päätavoitteena on kasvatukseen kuuluvien rajojen asettamisen ja rajoitustoimenpiteiden välisen rajan selkiyttäminen. Samalla hallituksen esityksen sisällössä huomiota herättää erityisesti se, miksi lastensuojelulain 4 a §:n perustelujen yhteydessä mainitaan esineiden, kuten puhelinten, poisottaminen lapsen kasvulle tai kehitykselle aiheutuvan haitan tai sosiaalisen kehityksen vaarantumisen vuoksi. Kasvatuksellisia rajoja käsittelevän säännöksen perusteluissa viitataan siis esimerkeissä tilanteisiin, joista tosiasiassa säädetään lastensuojelulain 4 b §:ssä ainakin jonkinasteisena rajoitustoimenpiteenä, eli aineiden ja esineiden poisottamisena. Hallituksen esityksen, perustuslakivaliokunnan lausunnon ja sote-valiokunnan mietinnön valossa nimenomaan aineiden ja esineiden poisottamisessa vaikuttaa yhä olevan osittain kyse tavanomaisesta kasvatuksellisesta toimenpiteestä ja osin rajoitustoimenpiteestä.

Tavoite rajanvedon selkiyttämisestä ei siis vaikuta kaikilta osin täyttyvän. Huomionarvoista kuitenkin on, että lastensuojelulaissa ei ole mitään tyhjentävää luetteloa siitä, mitkä ovat kasvatukseen kuuluvia rajoja. Kuten hallituksen esityksessä todetaan, kasvatus on aikaan sidottu ja sen määrittely muuttuu esimerkiksi tutkimustiedon myötä. Lienee väistämätöntä, että kinkkisiä rajanvetotilanteita syntyy jatkossakin, eikä kaikkiin kysymyksiin löydy yksinkertaisia vastauksia.

Tässä lakiuudistuksessa tärkeää on, että juridista pohjaa löytyy aiempaa selvemmin sille, että lapselle saa ja tuleekin asettaa tavanomaisia kasvatuksellisia rajoja myös kodin ulkopuolisessa sijoituksessa avo- ja sijaishuollossa, oli kyse sitten perhehoidosta tai laitoshuollosta. Toisaalta sote-valiokunta kiinnitti lastensuojelulain muutoksia käsitellessään huomiota siihen, että tässä uudistuksessa lasten ja nuorten haasteelliseen käytökseen pyritään puuttumaan ensisijaisesti kontrollia ja rajoituksia lisäämällä. Erilaisista uusista toimivaltuuksista huolimatta on muistettava, että ensisijaisia ovat aina lapsen itsemääräämisoikeuden vahvistaminen, osallisuuden turvaaminen sekä luottamukseen ja yhteistyöhön pohjaava toiminta, kun tehdään lapsen elämää koskevia ratkaisuja.