Uuden vammaispalvelulain soveltamisessa yksi keskeisistä kysymyksistä on, minkä lain perusteella vammaisen henkilön tarvitsemat palvelut järjestetään. Voidaanko vammaisen henkilön tarpeeseen vastata yleislain mukaisilla palveluilla vai onko järjestettävä vammaispalveluja? Koska laki on väljä, oikeuskäytäntöä aiheesta on odotettu kuumeisesti. Nyt sitä on saatu.

Vammaispalvelulaki on erityislaki ja palvelut järjestetään ensisijaisesti sosiaalihuoltolain, terveydenhuoltolain ja muun perustason lainsäädännön perusteella. Olennaista on yksilöllisesti arvioida, pystytäänkö yleislain mukaisilla palveluilla tosiasiassa vastaamaan juuri kyseisen vammaisen henkilön yksilölliseen avun ja tuen tarpeeseen.

Hallinto-oikeudet ovat nyt antaneet asiassa useampia ratkaisuja. Esimerkiksi eräässä Itä-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisussa kumottiin liikkumisen tukea koskeva valituksen alainen päätös ja palautettiin asia uudelleen käsiteltäväksi hyvinvointialueelle. Perusteena oli tiivistetysti se, että asiakkaan palvelupäätöksestä ei ilmennyt millään tavoin, millaiset ja minkä sisältöiset sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut olisivat valittajan yksilöllisen palvelutarpeen ja edun kannalta riittäviä ja sopivia.

Toisessa Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksessä oli kyse henkilökohtaisen avun lisätunneista päivittäisiin toimiin ja siitä, voitiinko tuntimäärää vähentää kun asiakas oli hakenut niitä lisää. Hallinto-oikeus hyväksyi hyvinvointialueen näkemyksen määrän vähentämisestä. Keskeisinä perusteina näyttävät olleen 1) se, että arvion perusteella asiakkaan palvelutarpeeseen olisi mahdollista vastata ensisijaisilla sosiaalihuoltolain mukaisilla palveluilla, kuten kotihoidolla ja sen tukipalveluilla ja 2) se, että asiakkaan tarve oli huolellisesti selvitetty kotikäynnein ja arviointijaksolla.

Pelkkä viittaus yleislain mukaisiin palveluihin ei riitä

Tuoreet ratkaisut osoittavat, että pelkkä yleislain ensisijaisuuteen vetoaminen ei riitä. Avainasemassa on yksilöllinen palvelutarpeen arviointi ja sen täsmentäminen ainakin jossain määrin, mitkä yleislakien mukaiset palvelut voivat tulla kyseeseen. Lainvalinta yleis- ja erityispalvelujen välillä on tehtävä asiakkaan yksilöllisen tilanteen perusteella – ja tehdyn arvioinnin on oltava jälkikäteen todennettavissa.

Hallinto-oikeuksien ratkaisuissa korostuu viranomaisen selvittämisvelvollisuus. Lainvalintatilanteessa on arvioitava, olisivatko yleislain mukaisesti järjestettävät palvelut juuri kyseisen asiakkaan tilanteessa ja tarve huomioiden riittäviä, sopivia ja asiakkaan edun mukaisia.

Arviointia ei siis voida tehdä abstraktisti. Ei riitä, että päätöksessä todetaan esimerkiksi sosiaalihuoltolain mukaisten palvelujen olevan ensisijaisia tai että asiakkaan tarpeeseen voidaan vastata sosiaalihuoltolain mukaisilla palveluilla. On selvitettävä konkreettisesti, mikä ensisijaisen lain mukainen palvelu vastaisi asiakkaan tarpeeseen ja miksi se olisi hänen yksilöllisessä tilanteessaan riittävä ja sopiva.

Tarpeen arviointi edellyttää usein viranomaisten yhteistyötä

Vammaisen henkilön tilanteen ja tarpeiden riittävä selvittäminen edellyttää usein yhteistyötä hyvinvointialueen eri palvelujen välillä. Tällöin vammaispalvelun on tarvittaessa selvitettävä yhdessä esimerkiksi ikääntyneiden palvelujen tai lapsiperhepalvelujen kanssa, millä palveluilla henkilön yksilölliseen tarpeeseen voidaan tosiasiassa vastata. Tilanteessa konkretisoituu, että hyvinvointialueen järjestämisvastuuseen kuuluu velvollisuus huolehtia siitä, että alueella on saatavilla sekä ensisijaisen että toissijaisen lainsäädännön mukaisia palveluja.

Palvelutarpeen arvioinnista, asiakassuunnitelmasta ja päätöksestä tulisi käydä ilmi ainakin asiakkaan yksilöllinen tilanne ja toimintakyky, välttämättömän avun ja tuen tarve ja sen peruste sekä millaisilla palveluilla tähän tarpeeseen voidaan vastata. Asiakkaan ei esimerkiksi tarvitse ensin hakea tai kokeilla ensisijaisen lain mukaista palvelua, vaan sen soveltuvuus asiakkaan tarpeeseen on selvitettävä osana tarpeen arviointia.

Lainvalinta pitää tehdä näkyväksi päätöksen perusteluissa

Jos viranomainen hylkää asiakkaan vammaispalveluhakemuksen ja  hakemus hylätään sillä perusteella, että palvelu voidaan järjestää muun lain (yleislain) nojalla, pitää päätöksen perusteluissa siis näkyä, mikä tai mitkä mahdolliset yleislain mukaiset palvelut ovat ja miten niillä vastataan asiakkaan tarpeeseen riittävällä, sopivalla ja asiakkaan edun mukaisella tavalla.