Vammaispalvelulain elämänvaiheita koskeva rajaus hyväksyttiin eduskunnassa

Eduskunta hyväksyi joulukuun lopulla vammaispalvelulain soveltamisalan muutoksen. Kyseessä on ns. elämänvaiheita koskeva rajaus, joka tulee voimaan 1.1.2026.

Samassa yhteydessä vammaipalvelulain 2 §:ssä oleva vammaisen henkilön määritelmä erotetaan selkeyden
vuoksi omaksi momentikseen lain soveltamisalaa koskevasta säännöksestä. Määritelmän sisältö ei kuitenkaan muutu.

Mistä on kyse?

Vammaispalvelulain 2 §:ssä säädetään vammaispalvelulain soveltamisalasta ja suhteesta muuhun lainsäädäntöön. Soveltamisalasäännös linjaa periaatteet vammaispalvelulain mukaisten erityispalvelujen myöntämiselle.

Elämänvaiheita koskevan rajauksen mukaan vammaispalveluja annetaan jatkossa sellaisiin avun ja tuen tarpeisiin, jotka poikkeavat elämänvaiheeseen tavanomaisesti kuuluvasta tarpeesta.

Muutoksen perustelujen mukaan tarkoituksena on säilyttää vammaispalvelulaki pienemmän, erityispalveluita tarvitsevan joukon palvelut turvaavana lakina myös jatkossa, väestörakenteen muuttuessa.

Mihin soveltamisalan muutos vaikuttaa vammaisen henkilön oikeuteen saada palveluja?

Elämänvaiheita koskeva rajaus voi vaikuttaa vammaisen henkilön oikeuteen saada vammaispalveluja. Perustelujen mukaan tarkoituksena ei kuitenkaan ole, että vammaispalveluiden varassa eri elämänvaiheissa elävät vammaiset henkilöt siirtyisivät laajamittaisesti yleislainsäädännön piiriin silloin, kun heidän välttämättömät avun ja tuen tarpeensa johtuvat pitkäaikaisesta vammasta tai sairaudesta.

Kaikkien henkilöiden sosiaalipalvelut järjestetään lähtökohtaisesti yleislainsäädännön, kuten sosiaalihuoltolain, perusteella. Mikään elämänvaihe ei kategorisesti rajaa vammaisia henkilöitä vammaispalveluiden ulkopuolelle.

• Vammaisen lapsen avun ja tuen tarpeita tulee verrata saman ikäisten vammattomien lasten avun ja tuen tarpeisiin. Kun vammaisen lapsen toimintakyky poikkeaa vamman vuoksi saman ikäisten lasten toimintakyvystä, lapsella on oikeus saada apua ja tukea niihin asioihin, joita hän ei pysty vammansa vuoksi tekemään ikäistensä lasten tavoin. Tämä tapahtuu ensisijaisilla palveluilla kuten lapsiperheiden kotipalvelulla, tukipalveluilla ja perhetyöllä.
• Jos ensisijaisen lainsäädännön mukaisilla palveluilla ei voida vastata lapsen vammaisuudesta johtuviin tarpeisiin, palvelut on järjestettävä tai niitä on täydennettävä vammaispalvelulain perusteella. Lapselle voidaan järjestää esimerkiksi valmennusta, liikkumisen tukea, henkilökohtaista apua ja erityistä osallisuuden tukea.
• Lähtökohtana on turvata aina ensisijaisesti lapsen asuminen kotona siitä riippumatta, kuinka suuri hänen avun ja tuen tarpeensa on.
• Vammaisen nuoren palveluita tulee järjestää niin, että nuori pääsee tekemään samoja asioita kuin muut ikäisensä nuoret. Itsenäistyvän nuoren on päästävä tekemään asioita ilman vanhempia silloin, kun muutkin nuoret näin tekevät.
• Aikuiselle on järjestettävä vammaispalveluita silloin, kun vammainen henkilö tarvitsee vammansa aiheuttaman toimintarajoitteen vuoksi välttämättä sellaista apua ja tukea, jota aikuiset eivät yleensä tässä elämänvaiheessa tarvitse, eikä tarpeeseen voida vastata yleislakien perusteella järjestettävillä palveluilla.

Ikääntyneen oikeus palveluun ja elämänvaiheita koskeva säännös

Kronologinen ikä ei määritä henkilön oikeutta vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin. Ikääntyneellä henkilöllä, kuten muillakin, on jatkossa oikeus vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin, jos palvelun tarve poikkeaa siitä, mikä kyseisessä elämänvaiheessa on tavanomaista.

Esitöiden perusteella muiden palvelujen saamisedellytysten täyttyessä vammaispalveluja tulee myöntää iäkkäinä tapaturmaisesti vammautuneille henkilöille sekä henkilöille, joiden aiemmasta pitkäaikaisesta vammasta tai sairaudesta johtuva avun ja tuen tarve ilmenee tai pahenee vasta vanhuuden elämänvaiheessa.

Vanhuuden elämävaiheesta poikkeavan tarpeen hahmottamiseen käytetään lain esitöissä käsitteitä ”kolmas ikä” ja ”neljäs ikä”. Käsitteet kehitti alun perin brittiläinen historioitsija ja filosofi Peter Laslett.

• Kolmas ikä on työuran jälkeinen elämänvaihe, joka alkaa tyypillisesti eläkkeelle siirtymisen myötä ja jatkuu siihen asti, kunnes toimintakyky alkaa merkittävästi heiketä. Yleensä eläkkeelle jäämisen jälkeiseen aikaan ei vielä kuulu hoidon ja huolenpidon tarve, vaan iäkkäät henkilöt kantavat edelleen vastuun itsestään ja omasta elämästään sekä kodistaan. Tässä elämänvaiheessa on tyypillistä osallistua aktiivisesti yhteisiin asioihin. Jos vammaisella henkilöllä on jo tässä vaiheessa muista samaan elämänvaiheeseen kuuluvista merkittäviä avun ja tuen tarpeita, voidaan usein arvioida, että tarve poikkeaa elämänvaiheeseen tavanomaisesti kuuluvasta tarpeesta
• Neljäs ikä sijoittuu vanhuuden elämänvaiheen loppupuolelle. Tähän elämänvaiheeseen liittyy tavanomaisesti pysyviä toimintakyvyn rajoitteita ja terveysongelmia, vaikeuksia suoriutua itsenäisesti päivittäisistä toimista ja näin pysyvä hoidon ja huolenpidon tarve. Elämän loppuvaiheessa olevien iäkkäiden henkilöiden luonnollisesta vanhenemisesta johtuva usein hoitoon ja huolenpitoon painottuva palvelutarve voidaan useimmiten katsoa tavanomaiseksi elämänvaiheeseen liittyväksi tarpeeksi.

Palvelujen jatkuvuudesta pitää huolehtia

Elämänvaiheita koskevassa arvioinnissa on otettava huomioon vammaispalvelulakiin sisältyvä velvoite huolehtia palvelujen jatkuvuudesta siirryttäessä elämänvaiheesta toiseen.

Silloin, kun vammaisen henkilön itsemääräämisoikeuden, osallisuuden ja itsenäisen elämän toteutuminen on kiinni palveluista, vammaispalvelulaki edellyttää, että palvelujen jatkuvuudesta joustavasti elämänvaiheesta toiseen huolehditaan.

Miten vammaispalvelulain soveltamisalan muutos vaikuttaa hyvinvointialueen asiakasprosessiin?

Muutoksella on merkittävä vaikutus hyvinvointialueen vammaissosiaalityön asiakasprosessiin. Vammaisen henkilön avun ja tuen tarpeen arviointi elämävaiheiden näkökulmasta tapahtuu osana asiakkaalle, tehtävää yksilöllistä palvelutarpeen arviointia ja se nivoutuu sekä vammaispalvelulain tarkoitukseen että tarpeiden ja niiden tavanomaisuuden arviointiin kussakin eri elämänvaiheessa.

Arviointitehtävä on vaativa ja se pitää tehdä yhdessä asiakkaan kanssa. Asiakkaalle tehtävässä päätöksessä on tärkeää pystyä selkeästi perustelemaan tarpeen luonne elämänvaiheen näkökulmasta. Jos päätös on asiakkaan kannalta kielteinen, eli palvelua ei myönnetä, on selkeiden perustelujen esittäminen erityisen tärkeää.

Lisää tietoa elämänvaiheita koskevasta rajauksesta löydät muutoksen valmisteluaineisosta.