Teknologiauudistus ikääntyneiden palveluissa – missä mennään?

Eduskunta käsittelee parhaillaan sosiaalihuollon palvelujen ns. teknologiauudistusta. Teknologiauudistus tarkoittaisi tiivistetysti sitä että:

• sosiaalihuoltolakiin lisättäisiin säännökset, joilla mahdollistettaisiin erilaisten kuvaa, ääntä, liikettä tai elintoimintoja havainnoivien teknologisten ratkaisujen käyttäminen asiakkaan kotona ja asumisyksikössä sijaitsevassa asunnossa, muulla kuin saniteettitiloissa, jos se on välttämätöntä asiakkaan hoidon ja huolenpidon turvaamiseksi.
• asumisyksiköiden yhteisissä tiloissa olisi mahdollista käyttää teknistä valvontaa, esimerkiksi kameravalvontaa tai liiketunnistimia silloin, kun se on tarpeen asiakkaiden terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi
  
• iäkkään henkilön asiakassuunnitelmassa pitäisi jatkossa arvioida, voidaanko henkilön palvelutarpeisiin vastata teknologisilla ratkaisuilla
  
• teknologian ja teknisen valvonnan käyttäminen voitaisiin ottaa huomioon iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksen laskemisessa silloin, kun sillä on henkilöstötarvetta pienentävä vaikutus.

Tarkoituksena oli, että uudistus olisi tullut voidaan 1.1.2026. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan uudistus on saanut kylmää kyytiä perustuslakivaliokunnassa ja sen asiantuntijakuulemisissa. Nyt eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta pohtii, miten edetä.

Mistä perustuslakivaliokunta on huolissaan?

• Lainkohdan perustelujen (s. 85) mukaan teknologinen ratkaisu voi olla fyysinen laite, kuten tietokone tai turvaranneke. Se voi myös olla koodi, sovellus tai käyttöjärjestelmä, verkkopalvelu ja digitaalinen alusta tai järjestelmä, johon yhdistyy laitteita, ohjelmistoja tai prosesseja. Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että sääntely teknologisten ratkaisujen käyttämisestä jää sosiaalihuoltolain 3 ja 47 §:ssä varsin laaja-alaiseksi.

• Ehdotettu sääntely teknologisten ratkaisujen käytöstä jää perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin kuuluvan täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimuksen kannalta liian yleispiirteiseksi ja erittelemättömäksi. Sääntelyä on välttämätöntä täsmentää merkittävästi niin, että siitä käyvät nyt ehdotettua selvemmin ilmi eriasteisesti perusoikeuksiin puuttuvat teknologiset ratkaisut ja niiden käytön edellytykset ja rajoitukset.

• Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota riskiin siitä, että ehdotetun sääntelyn mukaan asiakkaan voi olla hyvin vaikea kieltäytyä käyttämästä yksityisyyttään kaventavaa teknologista ratkaisua, jos hän tarvitsee esimerkiksi palveluasumista tai kotihoitoa ja pelkona on, että kieltäytyessään hän ei saa tarvitsemaansa palvelua, joka ilman teknologian käyttöä olisi järjestettävissä perusoikeuksia rajoittamatta. Valiokunnan käsityksen mukaan sääntelyä asiakkaan ja tämän laillisen edustajan mielipiteen huomioon ottamisesta teknologisten ratkaisujen käytössä on syytä tiukentaa. 

• Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen hallituksen esityksestä välittyvään käsitykseen, että suurta osaa niistä teknologisista apukeinoista, joista sosiaalihuoltolain 47 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi, on jo tosiasiassa käytetty sosiaalihuollon toiminnassa. Perusoikeuksien kannalta merkityksellisten teknologisten välineiden hyödyntämisen tulee perustua lakiin.

Huomionarvoista on myös se, että kuten mm. apulaisprofessori Anu Mutanen toteaa PeVille antamassaan lausunnossa sääntely voisi koskea kaikkia asiakasryhmiä, vaikka perustelut on kirjoitettu korostuneesti ikääntyneiden palvelujen näkökulmasta. Näin ollen teknologian käyttäminen ja tekninen valvonta olisi yhtälailla sallittua myös vammaisten taikka mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumis- ja kotiin annettavissa palveluissa.