Markkinaoikeus on antanut harvinaisen ratkaisun asumispalvelujen suorahankinnoista – hankintayksikölle 500 000 euron seuraamusmaksu

Markkinaoikeus antoi 6.11.2025 ratkaisun hyvinvointialueen ikääntyneiden asumispalveluja koskevista asiakaskohtaisista suorahankinnoista. Ratkaisu on merkittävä, koska sosiaali- ja terveyspalvelujen suorahankinnoista erityistilanteissa on vain vähän ratkaisukäytäntöä. Erityisen merkittäväksi tilanteen tekee se, että suorahankintoja oli todella paljon, lähes 1000. Kiinnostava kysymys on myös suorahankinnan perusteleminen ainakin osin asiakkaille tehdyllä RAI-arvioinnilla.

Koko ratkaisun löydät täältä: MAO:611/2025 [linkki: https://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/hankinta-asiat/mao6112025.html ]

Mitä oli kyse?

Kyse oli tilanteesta, jossa hyvinvointialue vetosi suorahankintojen perusteluiksi hankintalain 110 §:ään ”Suorahankinta erityistilanteessa”. Sosiaali- ja terveyspalveluissa hankintayksikkö voi tehdä suorahankinnan yksittäisissä tapauksissa, jos tarjouskilpailun järjestäminen tai palvelun tarjoajan vaihtaminen olisi ilmeisen kohtuutonta tai erityisen epätarkoituksenmukaista asiakkaan kannalta merkittävän hoito- tai asiakassuhteen turvaamiseksi.

Miten jouduttiin tilanteeseen, jossa oli pakko tehdä lähes 1000 suorahankintaa?

Taustalla oli tilanne, jossa merkittävä määrä palveluntuottajia jätti tarjoamatta hyvinvointialueen kilpailutuksessa. Hyvinvointialue oli sijoittanut näiden palveluntuottajien yksiköihin asiakkaita aiempien sopimustensa perusteella. Kun aiemmat sopimukset kuitenkin oli irtisanottu jo ennen uuden tarjouspyynnön julkaisemista, päädyttiin tilanteeseen, jossa suuri määrä aiempaan sopimukseen perustuvia asiakaskohtaisia sopimuksia muuttui suorahankinnoiksi.

Hyvinvointialue perusteli suorahankintoja sillä, että asiakkaat ovat iäkkäitä vanhuksia ja palveluntarjoajan vaihtaminen olisi ilmeisen kohtuutonta ja epätarkoituksenmukaista. Kolmea päätöksistä perusteltiin sillä, että asiakkaat ovat iäkkäitä vanhuksia ja heidän puolisonsa asuvat samassa asumisyksikössä, ja iäkkään pariskunnan erottaminen olisi ilmeisen kohtuutonta ja epätarkoituksenmukaista huomioiden asiakkaiden lakisääteinen oikeus asua yhdessä. Sinänsä validit perustelut siis, mutta ongelmaksi osoittautui yksilöllisten perustelujen puuttuminen.

Mitä mieltä markkinaoikeus oli?

Markkinaoikeus toi arvioinnissaan esille, että valtaosaa päätöksistä oli perusteltu identtisesti vedoten asiakkaan korkeaan ikään ja siihen, että palveluiden jatkuvuus on välttämätöntä asiakkaiden terveyden ja turvallisuuden varmistamiseksi.

Markkinaoikeus totesi, että yksittäisen vanhuksen kannalta merkittävän hoito- tai asiakassuhteen jatkuminen asumispalveluiden osalta ennallaan aiemman sopimuskauden päättyessä voi sinänsä olla hankintalain 110 §:n tarkoitettu syy suorahankinnan tekemiselle. Ottaen kuitenkin huomioon, että valituksenalaisten suorahankintojen piirissä oli lähes tuhat asiakasta ja että hankintayksikkö oli itse omalla toiminnallaan irtisanomalla aiemmat toistaiseksi voimassa olleet palvelusopimukset aiheuttanut suorahankintatarpeeseen johtaneen erityistilanteen, markkinaoikeus katsoi, ettei suorahankinnoissa ole ollut kyse hankintalain 110 §:ssä tarkoitetusta yksittäisestä tapauksesta.

Markkinaoikeuden mukaan suorahankintapäätösten perusteella ei ollut todettavissa, että hankintayksikkö olisi tosiasiallisesti harkinnut ja perustellut kunkin asiakkaan tilannetta riittävässä määrin yksilöllisesti ja erikseen siten, että olisi mahdollista todeta palvelun tarjoajan vaihtamisen olevan ilmeisen kohtuutonta tai erityisen epätarkoituksenmukaista kunkin asiakkaan kannalta merkittävän hoito- tai asiakassuhteen turvaamiseksi. Asiaa ei markkinaoikeuden mukaan ollut perusteltua arvioida toisin, vaikka hyvinvointialue oli markkinaoikeudessa viitannut asiakkaille tehtyihin RAI-arviointeihin. Tätä markkinaoikeus perusteli sillä, että suorahankintapäätöksiä ei perusteltu RAI-arvioinneilla vaan hyvinvointialue vetosi niihin vasta markkinaoikeudessa.

Hankintayksikölle määrättiin seuraamusmaksu

Markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan valtiolle seuraamusmaksuna 500.000 euroa.

Sopimuksen tehottomuusseuraamusta markkinaoikeus ei määrännyt, koska se olisi merkinnyt haittaa palveluasumisen piirissä oleville iäkkäille asiakkaille. Kun suorahankintojen sopimuskausi oli päättymässä, ei myöskään sopimuskautta lyhennetty.

Mitä ratkaisusta voi oppia?

• Hankintalain 110 §:n mukainen asiakaskohtainen suorahankinta on sinänsä mahdollinen, mutta jokaiselle suorahankinnalle pitää olla yksilöllisesti harkitut perustelut (kuten hankintalaissa säädetäänkin).
• Jälkikäteen, markkinaoikeudessa, ei voi esittää lisäperusteluja. Esimerkiksi RAI-arvioinnin käyttäminen osana suorahankinnan perusteluja voisi kaiketi sinänsä olla mahdollista, mutta kaikki yksilölliset perustelut pitää mainita jo suorahankintapäätöksessä.
• Hankintayksikön ei kannata irtisanoa aiempia sopimuksia, etenkään tilanteessa, jossa on tarkoitus käyttää hankinnassa enimmäishintoja, joita tarjoushinnat eivät saa ylittää. Enimmäishinnat ovat muutoinkin kaksiteräinen miekka ja edellyttävät valistunutta käsitystä niiden oikeasta tasosta.
• Kommenttina voi myös todeta, että suurella määrällä (1000 asiakaspaikkaa noin vuoden ajaksi) lienee ollut alueella merkittävä markkinoita vääristävä vaikutus, koska osa palveluntuottajista tuotti palveluja ilmeisesti alemmalla kilpailutetun sopimuksen vuorokausihinnalla. Poissuljettua ei ole, että menettely olisi johtanut palveluntuottajakunnan  keskittymiseen entisestään. Jos näin on käynyt, sillä on todennäköisesti tulevaisuudessa hintoja nostava vaikutus.
• Tärkein opetus tilanteessa on se, että hankintojen kilpailuttamisessa on tärkeää katsoa riittävän kauas ja välitön hyöty voi kostautua.

Päätös ei ole vielä lainvoimainen, joten voi olla, että saamme siihen vielä KHO:nkin kannanoton.