Kollegani, juristi Liisa Murto oli juuri lopetellut oman puheenvuoronsa 10.2.2026 Kehittyvä vanhustyö-tapahtumassa, kun istahdimme Dipolin Palver-saliin odottelemaan sosiaalityöntekijä Inka Jäntin puheenvuoron alkua. Paikalle meidät oli houkutellut nuoren tutkijan alustuksen mielenkiintoinen otsikko ”Aina kahden vaiheilla – ammattilaiset ikääntyneen itsensä laiminlyönnin tilanteissa”.

Jäntin pro gradu-tutkimus keskittyy ikääntyneen itsensä laiminlyönnin ilmiön  (elder self-neglect) tarkasteluun kun arvioidaan ikääntyneen kykyä päättää asioistaan suhteessa ammattilaisten velvollisuuteen suojella. Itsensä laiminlyönnillä voi tutkimuksen mukaan olla vakavia seurauksia yksilön omalle terveydelle, hyvinvoinnille ja turvallisuudelle sekä tämän lähiympäristölle. Sen arvioidaan olevan yksi yleisimmistä ikääntyneiden hyvinvointia koskevista haasteista, jonka yleisyys tulee kasvamaan entisestään väestön ikääntyessä.

Mistä ilmiössä on kyse? Kyseessä ovat tilanteet, joissa käsillä on

• ikääntyneen jatkuva epähuomio omasta hygieniasta ja/tai ympäristöstä
• jatkuva kieltäytyminen joihinkin tai kaikkiin osoitettuihin palveluihin, jotka voisivat parantaa elämänlaatua
• itsensä vaarantaminen oman käyttäytymisen myötä.

Näillä seikoilla on Jäntin tutkimuksen mukaan ajan mittaan huomattavia vaikutuksia henkilön omaan hyvinvointiin. Ilmiöön kuuluu, että henkilön tarkoituksena ei kuitenkaan ole päättää elämäänsä sillä hetkellä. Tyypillistä on myös, että ikääntynyt ihminen ei anna tarkoitusta tai syytä omalle toiminnalleen. Ilmiöön liittyy usein oman ravitsemuksen laiminlyöminen, tavaran hamstraaminen, ahtaat ja äärimmäisen kurjat asuinolot, esimerkiksi ilman juoksevaa vettä tai sähköä. Inka Jäntin tutkimuksen löydät kokonaisuudessaan täältä.

Ikääntyneen itsensä laiminlyönnin ilmiöllä on suora yhteys itsemääräämisoikeutta koskevaan oikeudelliseen sääntelyyn. Jokaisella, myös ikääntyneellä, hoidon ja hoivan ilmeisessä tarpeessa olevalla on oikeus päättää omista valinnoistaan, ravitsemuksestaan, asumismuodostaan ja vastaavista henkilökohtaisista asioista. Ikääntynyt henkilö, jonka arvioidaan olevan itsemääräämiskykyinen, voi tehokkaasti kieltäytyä kaikesta tarjotusta avusta. Sosiaalityön mahdollisuutena on lähinnä keskustella, tukea ja tarjota toistuvasti apua ja tukea. Rajan asettaa vasta esimerkiksi paloturvallisuutta vaarantava tavaran kertyminen asuntoon tai voinnin äärimmäinen heikkeneminen. Silloin viranomaisilla on mahdollisuus ja velvollisuuskin puuttua.

Itsemääräämisoikeus oikeudellisena ilmiönä on monitahoinen. Mitä se on ja mitä se ei ole?

Itsemääräämisoikeus on

• mahdollisuutta tehdä päätöksiä ja valintoja isoissa elämän kysymyksissä
• mahdollisuutta päättää omista arjen pienistä asioista
• oikeutta yrittää, erehtyä, kokeilla ja tehdä vääriä päätöksiä.

Itsemääräämisoikeus ei ole

• valtaa vailla vastuuta omista päätöksistä
• oikeutta loukata muiden oikeuksia.

Itsemääräämisoikeus on keskeinen ihmisyyteen kuuluva ilmiö ja jokaisen perustarve. Tarve tehdä valintoja ja ohjata omaa elämää on nouseva teema myös eläinetiikassa.

Itsemääräämisoikeus ei ole vakaa ja muuttumaton. Meistä jokainen voi menettää osan tai koko itsemääräämiskykynsä esimerkiksi mielenterveyden häiriön tai muistisairauden takia. Itsemääräämiskyky vaihtelee ajassa ja paikassa sekä päätöksentekotilanteen mukaisesti.

Kyky tehdä itseä koskevia päätöksiä ei ole mustavalkoinen kyllä – ei ratkaisu, vaan harmaa alue ääripäiden välillä on laaja. Harmaalla alueella henkilö voi ehkä tehdä osan päätöksistä itse, osan muiden tukemana ja osaan kykyä ei ole. Esimerkiksi ikääntynyt, muistisairas ihminen voi pystyä tekemään arkeaan koskevia ratkaisuja vaikka päätöksentekokyky ei enää riitä asuntokauppaan. Vaikka henkilöllä olisi pitkälle edennyt muistisairaus tai esimerkiksi vaikea kehitysvamma, on useimmilla kykyä tehdä ainakin joitakin arkea ja elämää koskevia päätöksiä. Olennaista tässä on mahdollisuus vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisemiseen henkilölle sopivilla keinoilla.  

Mitä on päätöksentekokyky ja kuka sen arvioi?

Päätöksentekokyky tarkoittaa tiivistetysti sitä, että henkilö ymmärtää käsillä olevat, eri vaihtoehdot, pystyy punnitsemaan päätöksensä seurauksia ja tekemään näiden pohjalta päätöksen.

Päätöksentekokyvyn arvioi aina se taho, joka ottaa tehtävän päätöksen vastaan. Erilaisiin päätöksentekotilanteisiin tarvitaan erilaista kognitiivista kapasiteettia. Sosiaalihuollossa palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä tehtävä kuuluu omatyöntekijälle, joka voi pyytää tarvittaessa terveydenhuollon ammattihenkilön arvion. Asumispalveluissa riippuu päätöksentekotilanteesta, kuka on oikea henkilö arvioimaan päätöksentekokykyä. Esimeriksi asumisyksikön ohjaajilla pitää olla osaamista arvion tekemiseen arjen tilanteissa. Keskeistä tällöin on arvioida nimenomaan päätöksentekokykyä, ei päätöksen sisältöä. Jos ikääntynyt henkilö pystyy tekemään käsillä olevan päätöksen, ei ammattilaisen tehtävänä ole arvioida sen järkevyyttä.

Kirjoittaja

Susanna Lehti

Asiantuntija, OTM
Lehti ja kumppanit Oy

Kirjoittaja toimii Lehti ja kumppaneilla asiantuntijana. Hänen erityisalaansa on sote-juridiikka ja julkiset hankinnat. Hän on yksi kirjojen ”Sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinta” sekä ”Vammaislainsäädäntö käytännössä” kirjoittajista. Tutustu julkaisuihin tarkemmin täällä.